Syövän oppilaana

Terveet elämäntavat eivät riittäneet

Tietoisesti olen koko elämäni elänyt oman käsitykseni mukaan terveelliseti. Huolehdin fyysisestä kunnostani ja mielestäni söin terveellistä ravintoa, lihan syönnin jätin pois vähän yli kolmekymppisenä.

Agressiivinen kapselin ylittänyt eturauhassyöpä löydettiin 64 vuotiaana vuonna 2008. Nyt kesällä, yli 9 vuotta sen jälkeen, urologi sanoi, että jos minulla olisi agressiivinen eturauhassyöpä, minun pitäisi nyt olla nurmen toisella puolella. Kun ihmettelin hänelle että miksi kuitenkin PSA:ni on laskusuunnassa, hän sanoi että hoito on ollut tuloksekasta. Leikkauksessa ja sädehoidossa agressiiviset syöpäsolut ovat varmaan tuhoutuneet. Kun kuitenkin veressä näkyy PSA:ta, sen täytyy olla rauhallista laatua. (Onhan se ihmeellistä tämä nykyinen lääketiede kun pystyy poistamaan agressiivisen syövän ja jätämään rauhallisen.)

Kaikki kunnia lääketieteelle. Jos kuitenkin olisi niin, että omalla hoidolla olisi ollut jotakin vaikutusta, laittaisin sen psyyken piikkiin.

Selviämistarina

Syövän löytymistä edeltävä aika, itse asiassa koko elämäni on ollut ristiriitoja täynnä. Koulukiusattuna läpikahlattu lapsuus, kolme edesmennyttä avioliittoa, yrityksistä luopuminen, vararikko. Tahdon voimalla niistä noustiin mutta mieli haavottui.

En ymmärtänyt sitä edes leikkauksen jälkeen vuonna 2008. Vasta 2012, kun PSA:ni alkoi enemmän kuin kaksinkertaistumaan vuoden sisällä heräsin ja aloin radikaalisti muuttaa ravintoani. Ostin syöpää koskevaa kirjallisuutta, tutustuin vaihtoehtoisiin hoitomenetelmiin, ravintoon, tyrttien fytokemikaaleihin, kaikkeen mahdolliseen. Se tehoisi, auttoi vaihtelevasti mutta siinäkin suhteessa tulin tieni päähän, aloin masentua, voimat alkoivat vähentyä.

Sitten aloin tutkimaan itseäni. Kuka, mikä oikeastaan olen? Aloin kelata lapsuuttani. Luin Bruce Liptonia, alon käyttä Alexander Lloydin Healing Codea, tutustuin alitajuntaan Rob Williamsin ja PSYCH-K kursseilla, yritin ymmärtää Hans-peter Dürriä, tutustuin rentoutukseen törmättyäni Tomi Tiihosen Mikkelin Henkinen Kehitys ry. ryhmään, hänen ystäviinsä, myös netin kautta kuten Markku Siivolaan. Aah, siitä avautui niin uusi maailma!

Mitä se on muuttanut? Uskon että olen voittanut sairauteni. Syöpäsoluja on edelleen kehossani mutta kehoni pystyy pitämään ne kurissa. Entä jos olisin alkanut tutkimaan itseäni jo nuoruudessani? Olisiko silloin koko syöpä olisi jäänyt syntymättä, olisinko jo heti alkuun löytänyt ihanan, oikean elinkumppanin, olisinko valinnut työn josta pidän, olisinko oppinut uskomaan lahjoihini ja itseeni? Vasta nyt olen löytänyt tämän kaiken!

Tarpeeton tie

Miksi kirjoitan kaikesta tästä? Tieni on vienyt helvetin läpi. Se on ollut tarpeeton tie. Haluan omalta osaltani osallistua siihen työhän jota tuhannet ja taas tuhannet ihmiset tekevät toisten eteen, tutkivat, käyttävät koulutustaan ja lahjojaan jakaakseen tietojaan ja kokemuksiaan toisten hyväksi. Jos olisin löytänyt henkisen kehitykseni aikaisemmin, olisin välttynyt lääketieteen hoidoilta vaikka olenkin niistä kiitollinen, sillä ne pelastivat elämäni silloin 2008. Mutta olisiko silloin minulla ollut jotain jaettavaa?

Lääketieteellisen hoidon seuraukset:

Eturauhaseni poistettiin. Koska syöpä oli levinnyt yli kapselin, poistettiin myös spontaania erektiota synnyttävät hermot ja lähellä olevat imusolmukkeet. Leikkauksen seurauksena virstanpidätyskyky on huono, virtsaa lorahtaa housuihin jos ponnistelee kovemmin, nostaa jotakin ja etenkin iltaisin. Hankalinta on nykyisessä nk. seksissä. Erektio pitää aikaansaada erilaisilla injektioilla penikseen ja virtsan karkailu nk. aktissa ei ole kovinkaan miellyttävää, myöskään kumppanin mielestä.

Sädehoito poltti kannikkalihakseni ja jänteeni. En pystynyt istumaan, fysioterapeultilta meni puoli vuotta kannikkalihasteni elvyttämiseen. Sädehoito tuhosi myös lisää imusolmukkeita sekä vaurioitti oikeanpuoleisen munuaisputken niin että sihen pitää vaihtaa stentti (sisäputki) peniksen läpi (tai yläkautta kyljen läpi) kerran vuodessa jotta munuainen ei ”poksahda”. Lisäksi poistetut ja sädehoidossa vaurioituneet imusolmukkeet aiheuttavat sen että jalat, etenkin nilkat, ovat aina turvoksissa. Joskus jalat ovat kuin halot, niitä ei tahdo saada taipumaan joka taas heikentää haavojen parantumista ja ihon kuntoa.

Välillä tunnen itseni fakki-idiootiksi

Vaikeinta on kuitenkin ollut kestää se aina läsnäoleva kuoleman pelko. Mutta kaiken kaikkiaan, elossa ollaan ja oppinut tästä kokemuksesta olen paljon. Tosin toisinaan tunnen itseni fakki-idiootiksi koska ajatukseni pyörivät koko ajan paranemisen ympärillä, aivan kuin maailmassa ei muuta olisikaan. Olen varmasti ikävää seuraa, eräskin tuttava sanoi vähän aikaa sitten että sinulla nuo puheet näyttävät menevän aina samaan asiaan.

Jos kuitenkin joku, osaltaan kirjoituksieni vaikutuksesta, jolla ei vielä ole syöpää tai muita elintapasairauksia, alkaisi miettimään alitajuntansa vaikutuksta elämäänsä ja säästyisi vastaavilta kokemuksilta, vaivannäköni olisi tehnyt enemmän kuin tehtävänsä. Kannattaa muistaa, että kaikki ne jotka sairastuvat, ovat ennen sairastumistaan olleet terveitä.

Onni 24.7.2017