Naisellinen syövän ehkäisy *

Eräs uusi eturauhassyöpäpotilas kertoi taannoin, että häneltä leikattiin juuri eturauhassyöpä. Samaan aikaan hän erosi ja joutui työttömäksi. Kellekkään hän ei ole puhunut syövästään, ainoastaan veljelle maininnut. Kuinka ihmeessä kukaan voi tällaisessa tilanteessa selvitä?

Olen usein haveillut siitä, että väsyneenä, ja vaikka ylitöidenkin jälkeen, voisi luottaa siihen että vaimo ovella vastassa, halaisi ja suukottelisi? Mikä ihana tunne olisi sydämessä koko kotimatkan ajan! Amerikkalainen parantajapopulisti Dr. Leonard Coldwell on lasunut, että 75% syöpään sairastumisista aiheuttaa väärä elämänkumppani. Aika pelkistetysti sanottu. Itse halusin ensisijaisesti rakkautta, läheisyyttä, yhdessä viihtymistä ja silloin tällöin seksiä jossa molemmat olisivat läsnä. Seksi ja molempien yhtäaikainenn orgasmi toteutui kuitenkin vain suhteen alussa. Kun seksi väheni, tuli tilalle riitely ylitöistä, kotitöistä, lasten kanssa leikkimisistä jne. Kiinalaisessa kulttuurissa, ja näin myös nykyisessä suhteessamme, on selkeä työnjako. Mies vastaa perheen elättämisestä, vaimo perheen sisäisistä asioista. Aikaisemmin, kun Kiina oli köyhä, mies söi ensin, sitten vasta muu perhe. Miehellä piti olla voimia perheensä elättämiseksi.

onni-ja-aimei-1Olen vakuuttunut siitä, että ensisijainen syy eturauhassyöpään sairastumieen oli parisuhteen epäonnistumisessa. Miksi parisuhteeni epäonnistuivat, miksi erosin kolme kertaa ennen kuin löysin sen oikean? Ehkä eläisin vieläkin ensimmäisessä avioliitossa jos vaimoni olisi tullut ovelle vastaan? Samoin toisin päin. Rintasyöpä on myös hormonaalinen syöpä. Hyvä suhde voi ehkäistä syövän synnyn, ainakin siitä voi selvitä paremmin rakastavan kumppanin tuella.

Ystäväni ei kestänyt vaimoaan, erosi ja otti taimaalaisen vaimon. Hän tutki tilastoja ja huomasi, että avioliitoista päättyyy tällä hetkellä noin 50 % eroon. On vain yksi poikkeus. Avioliitoissa, joissa suomalaisen mies on ottanut taimaalaisen vaimon, päättyyy vain noin 5 % eroon. Kannattaisiko meidän ottaa oppia aasialaisesta kulttuurista? Nyt Suomessa taimaalaista vaimoa katsotaan vähän nenän vartta pitkin. Salaa ajatellaan, mutta ei sanota ääneen, että onkohan tuo entinen huora Pattajalta. Näin menetetään viimeinenkin mahdollisuus oppia Tahaimaan ikivanhasta monituhatvuotisesta kulttuurista.

Kaltoin kohdelluksi tulleen miehen ensiapu

Hammasraudat - 1Kerroin ystävälleni uuden eturauhassyöpäpotilaan tilanteesta. Ystäväni oli työmatkalla Taimaassa noin 70 000 asukkaan kaupungissa jossa 70% asukkaista on naisia. Lounas maksaa 1.40 €, hotelli 12.00 € yö. Siellä elää hyvin eläkkeellä tai työttömyyskorvauksella. Kun avaa hotellin ulko-oven, joka puolella on naisia, ihania, helliä, lempeitä, iloisia, kauniita, viisaita. Naisia jotka haluavat huolehtia miehestä eikä haittaa vaikka miehellä olisi eturauhassyöpä. Kaupungin nimi on muuten Rayong, Bankokista Pattayan suuntaan ja tunti Pattaysta ohi. Otsikkokuvan punapukuisella tytöllä on muuten hammasraudat!