2017-2-5 Yantai. Vierailu ”qigong” appiukon luona

Aamulenkillä vuorella

Kevät on jo niin pitkällä että puiston lampeen on tuotu huviveneet mutta vielä on kylmä 4-5 astetta ja tuuli puhaltaa mereltä. Puistossa on lasten leikkipaikkoja, eläin- ja lintutarha.Arkena tähän aikaan aamuvoimistelijat ovat jo menneet ja myös suurin osa vuorella kävijöistä. Viikonloppuna on retkeilijöitä ja perheitä ja seurustelevia pareja. Kolmannessa korkeassa talossa vasemmalta katsoen (oikeanpuoleoinen kuva) ylimmässä kerroksessa sijaitsee asuntomme.

Appiukkoni Ge Jinbo, eversti evp, sotasankari.

Taksissa papan luokse kerroin vaimolle suunnitelmastani. Halusin haastatella pappaa pitkän iän salaisuuksista. Pappa on nyt 93 vuotias sotaveteraani, täällä kutsutaan heitä ihaillen sotasankareiksi. Kiinassa sotasankareita pidetään suuressa arvossa. Muutama vuosi sitten vierailimme pienessä kylässä jossa oli vuoren rinteeseen rakennettu suuri ulkoilma-näyttämö. Siellä esitettiin kylän vaiheita sodan aikana japanilaisia vastan. Näytäntöjä siihen aikaan vuodesta tavallisesti ei ollut mutta kun kyläläiset saivat tiedon että appiukko olisi tulossa katsomaan näytöstä, koko kylän väki kokoontui ja järjesti mahtavan esityksen kaikkinen räjähteineen hänen kunniakseen.

Pappa on kotoisin pienestä kylästä, maatyöläisen poika. 17 vuotiaasta lähiten taisteli 8 vuotta sodassa ensin Kuomingtanin joukkoja vastaan, sitten japanilaisia vastaan. Sodassa japanilaisia vastaan  häneltä paleltuvat vurilla jalkaterät korjaamattomaan kuntoon. Siitä syystä pystyy kävelemään vain hitaasti.

Kun kysyimme kerran, miksi hän on aina niin iloinen, hän sanoi syyksi, että hänen viereltään niin paljon tovereita kuoli luoteihin mutta yksikään luoti ei häneen osunut. Pappa yleni everstiksi, olisi ylennyt kenraaliksi mutta Den Xaio Ping pienensi armeijaa ja laittoi kaikki 50 vuotiaat eläkkeelle. Sen jälkeen pappa elätti perhettään kalstamalla, hoitamalla kanoja ja puutarhan avulla. Kerran hänen Suomessa käydessään näimme presidentti Halosen joka oli menossa messukahvioon. Kysyimme adutantintilta voisiko pappa tervehtiä häntä kahvin jälkeen. Pappa kertoi odotellessamme että presidentin suojeleminen on hänelle tuttu asia, aikoinaan hän on palveluut Mao Tse Tung’in henkivartiokaaritissa. Presidentti Halonen tervehti sitten appiukkoa kiinaksi.

Nykyisin appiukko asuu sotasankareita varten rakennetulla asuntoalueella upseereiden rivitalossa johon aikoinaan muutti 20 upseeriperhettä, nyt uposeereista on elossa enää neljä. 20 vuotta sitten appiukko alkoi harrastaa kalligrafiaa ja kiinalaista maalaustaidetta. Vieressä on armeijan sairaala, kadun toisella puolella rakennus kokouksia ja muuta toimintaa varten sotasankareidesta huolehtimista varten.

Ravintovinkkejä

Ruokailun jälkeen kysyin papan ruokavaliosta. Hän sanoi syövänsä kaikkea vaihtelevasti. Kaikissa ruoka-aineissa on jotakin hyviä aineita, pitää syödä kaikkea mahdollista mutta vain 80 % siitä mitä pystyisi syömään. Ruokavalio sisältää tietysti perinteisiä kiinalaisia tuotteita kuten fermentoidut kasvikset ja valkosipulit, soija- ja muut pavut, kiinalaiset etikat ja soijakastikkeet jne. Pöydässä puhuimme myös qikongista. Hän kertoi, että vielä parikymmentä vuotta sitten hän pystyi qigong voiman avulla nostamaan kämmenensä alla olevan lasin parikymmentä senttiä pöydän pinnan yläpuolelle. Nyt kokeillessa se ei enää onnistunut.

Kalligrafiaa

Ruokailun jälkeen menimme päiväunille. Kun heräsin, hän oli harjoittelemassa kalligrafiaa jota hän tekee myös päivittäin. Myös kalligrafian harjoitteleminen on osa kungfu harjoittelua.

Qigong

Pyysin pappaa kertomaan ja näyttämään miten qikong oikein tapahtuu. Pappa istui tuolilla rentona, liikkumatta, silmät kiinni ilman yhtään ajatusta. Sen jälkeen hän alkaa pyörittämään energiaa lähtien päästä rintaan ja vastsaan joka on qikongin keskus navan alapuolella

Tämän jälkeen hän kuljettaa energiaa kehon etupuolella jalkoihin, jakateristä jalkojen takaa ylös pitkin selkää päähän ja sitten taas alas. Jos on jotakin vaivojja, hän kuljettaa energiaa kipeään kohtaan tai sairaalle alueelle. Kymmenen minuutin kuluttua pyörityksen alkamisesta koko keho kuumenee niin että iho alkaa hehkua ja kädet ovat aivan kuumat.Qikongin jälkeen läksimme lenkille sotasankareita varten tehdylle kasvimaa-kuntoilukentälle. Tätä nykyä hän kiertää kentän 3-4 kertaa.

Kuntoilua

Kävelyn jälkeen vuorossa olivat kuntolaitteet joihin myös yhdistettiin qikong pyöritystä esimerkiksi pään seudulla, vasen kuva.

Lenkin jälkeen kävimme sotasankareiden huoltotalossa hakemassa sairaanhoitajalta anoppia varten unilääkkeitä. Vaimo oli työelämässään lastenlääkäri mutta nytkyisin hänellä muistiongelmia, ilmeisesti dementia. Muutama vuosi sitten havaittu rintasyöpä on parantunut. Kävimme toisen kerroksen biljardisalissa jossa seinille oli ripustettu papan kaksi maalaus- ja kaksi kalligrafiatyötä.

Taidenäyttely biljardisalissa

Appiukko on kaikissa upseereiden välisissä kilpailuissa, koski se sitten maalausta, pelejä tai urheilusuorituksia ollut aina voittaja -jalkavammansa takia juoksua lukuunottamatta.

Musiikkilinkki on Kiinan kansanarmeijan -China’s People’s Liberation Army tunnuslaulu

Ohessa videolinkki vierailusta.